lauantai 19. tammikuuta 2019

Virkattuja kasseja


Torkkupeitto on vielä iloisesti kesken enkä ole edes aloittanut mitään välityötä, vielä.. Jotta juuri aloitettu bloggaus ei ihan pysähtyisi niin esittelen tässä vanhempaa tuotantoa taas.

Bongasin idean netistä (kuinkas muuten) tällaisiin vanhanajan verkkokasseihin. Käytän kauppareissulla kahvipusseista punottua kassia ja aina ei ostokset meinaa mahtua. Virkatusta kassista saa mukavasti lisätilaa.





Olen käyttänyt Dropsin Paris-puuvillalankaa koukulla 4. Näitä voi tehdä monenkokoisena ja -värisenä. Teen myös myytäväksi, hinta 15 eur + pk.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Pöytätabletteja

Olen harrastanut jos jonkinlaista näpertelyä yli 20 vuotta, mutta virkkaamista vasta pari-kolme vuotta. Olen siinä asiassa siis varsin aloittelija. Siitä huolimatta ajatus ihan omasta mallista kiehtoi alusta asti. Kun perusympyrän kommervenkit oli tulleet jotekuten tutuksi, aloin miettimään asiaa. sopiva tilaisuus tulikin kun sain tilauksen pöytätableteista.



Tein ensin yksivärisen mallikappaleen yritys-ja-erehdys-taktiikalla ja kirjoittelin samalla muistiinpanoja. Mallikappaleen tekemiseen meni yhtä paljon aikaa kuin näiden kuuden tekemiseen, mutta kivaa oli :)

Saajakin vaikutti tyytyväiseltä. Lankana on Dropsin Paris ja koukku taisi olla nelonen. Halkaisija n. 30 cm.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Talvivarusteita

Syksyllä intouduin virkkaamaan varusteita talvea varten.

Sain lahjaksi muutaman kerän tätä lankaa joka ilmeisesti on akryyliä. Merkkiä en valitettavasti tiedä. Akryylilangasta saa pehmoisia neuleita ja virkkauksia mutta työstäessä se tuntuu vähän inhottavalta. Siksi suosin yleensä luonnonkuituja mutta pitihän sitä kokeilla.


Virkkasin siitä kaulahuivin jonka pituus on n. 220 cm, hapsuineen 250 cm. Leveyttä 23 cm. Kaulaiinan saa kiedottua kerran kaulan ympäri ja vielä edestä solmuun. Tai tarvittaessa sen voi kietoa pään ympäri hupuksi. Lanka oli aika ohutta joten tein kaksinkertaisena. Tällainen värikäs lanka ei tarvitse kummempia kuvioita, niinpä tämäkin on yksinkertaisesti pylväitä aina silmukan takareunasta ottaen.





Tein myös pari pipoa citymarketin Pirta-kausilangasta,

Facebookin virkkausryhmässä tämä sai nimen hittipipo.



Ohje on täältä sillä erotuksella että  jokaisella kierroksella virkkasin silmukan takareunsta.



Myös näitä kaulureita on parin viime vuoden aikana näkynyt enemmänkin. Ja mikä ettei, joka vuosi se talvi tulee.

Ohje on aika helppo: tarvittava määrä ketjusilmukoita leveyteen (n. 20-25 cm), pylväitä tai kiinteitä silmukoita kunnes pituus on riittävä, n. 70 cm. Sitten taitellaan ja ommellaan alareunasta yhteen.

Kyllä näille on tänäkin talvena käyttöä ollut ja pää pysynyt lämpimänä 😊

lauantai 5. tammikuuta 2019

Pöllönen


Teen väkerryksiäni myös myyntiin. Tähän pöllöön olen ostanut ohjeen Jo's Crocheteriasta ja samalla luvan myydä valmiita tuotteita.

Pöllö on tehty Cotton nr.8 -puuvillalangasta, korkeutta sillä on n. 40 senttiä ja leveyttä hiukaan vajaa 30 senttiä. Täytteenä polyesterivanua. Ei suositella leluksi ihan pienille lapsille.
Hinta 60 eur + postikulut. Teen toiveiden mukaisella värityksellä, toimitusaika 4-6 viikkoa.




Ps. Myös verottaja on tietoinen puuhistani joten siitäkään asiasta ei tarvitse olla huolissaan 😊

Uusi vuosi, uusi alku

Hyvää alkanutta vuotta 2019! uudenvuoden"lupauksena" päätin taas koittaa tätä bloginpitoa. Blogihan on perustettu jo jokunen vuosi sitten mutta poistin kaikki vanhat postaukset ja aloitan ns. puhtaalta pöydältä.
Teen kaikenlaista, kortteja, koruja, askarteluja mutta viimeisen pari vuotta pääosassa on ollut virkkaus. Niitä varmaan näkyykin eniten postauksissa.

Vuoden ensimmäinen työ, jota tosin aloittelin jo viime vuoden puolella on torkkupeitto. Jonkin aikaa olen siitä haaveillut ja joulun tienoilla päätin mitä haluan ja hankin langat. Tästä tulee perinteinen, simppeli isoäidinneliöpeitto.





Lanka on seiskaveikkaa, koukku kolmonen. Vaaleanpunaista (vai onkohan se ennemmin vanhaa rosaa...), luonnonvalkoista ja harmaata. Tämä on ensimmäinen työ jota tänä vuonna olen tehnyt, mutta valmistuuko se ensimmäisenä, jää nähtäväksi... 😄 "joskus" kun nuo pienet välityöt on vaan niin houkuttelevia...