maanantai 7. tammikuuta 2019

Talvivarusteita

Syksyllä intouduin virkkaamaan varusteita talvea varten.

Sain lahjaksi muutaman kerän tätä lankaa joka ilmeisesti on akryyliä. Merkkiä en valitettavasti tiedä. Akryylilangasta saa pehmoisia neuleita ja virkkauksia mutta työstäessä se tuntuu vähän inhottavalta. Siksi suosin yleensä luonnonkuituja mutta pitihän sitä kokeilla.


Virkkasin siitä kaulahuivin jonka pituus on n. 220 cm, hapsuineen 250 cm. Leveyttä 23 cm. Kaulaiinan saa kiedottua kerran kaulan ympäri ja vielä edestä solmuun. Tai tarvittaessa sen voi kietoa pään ympäri hupuksi. Lanka oli aika ohutta joten tein kaksinkertaisena. Tällainen värikäs lanka ei tarvitse kummempia kuvioita, niinpä tämäkin on yksinkertaisesti pylväitä aina silmukan takareunasta ottaen.





Tein myös pari pipoa citymarketin Pirta-kausilangasta,

Facebookin virkkausryhmässä tämä sai nimen hittipipo.



Ohje on täältä sillä erotuksella että  jokaisella kierroksella virkkasin silmukan takareunsta.



Myös näitä kaulureita on parin viime vuoden aikana näkynyt enemmänkin. Ja mikä ettei, joka vuosi se talvi tulee.

Ohje on aika helppo: tarvittava määrä ketjusilmukoita leveyteen (n. 20-25 cm), pylväitä tai kiinteitä silmukoita kunnes pituus on riittävä, n. 70 cm. Sitten taitellaan ja ommellaan alareunasta yhteen.

Kyllä näille on tänäkin talvena käyttöä ollut ja pää pysynyt lämpimänä 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti